Varausoikeus maneesiin on ainoastaan vuosimaksua maksavilla käyttäjillä.
Vuosimaksun maksaminen oikeuttaa varaamaan puolikkaan maneesin valmentautumista varten maneesisääntöjen mukaisesti. Valmennuksista, joihin osallistuvat myös muut kuin varausoikeuden omaavat ratsukot, tulee sopia erikseen.
Varaus alkaa varatusta ajasta jolloin tehdään myös valmistelevat toimet (mm. esteiden rakentaminen).
Estevalmennuksia varten voi varata ajan arkisin ennen klo 16 tai klo 20 jälkeen tai viikonloppuisin klo 12.00 jälkeen.
Juoksutus on sallittua varauksella (max 30 min). Juoksutettava hevonen ei saa aiheuttaa häiriötä muille käyttäjille. Mikäli näin tapahtuu, on hevoskohtaiset rajoitukset mahdollisia.
Irtojuoksutus ainoastaan maneesiyhtiön luvalla. Estevalmennuksia varten voi varata ajan arkisin ennen klo 16 tai klo 20 jälkeen tai viikonloppuisin.
12 kk maneesimaksu ei oikeuta lepojaksoihin/ taukoihin/ palautuksiin ja se on voimassa vuoden ostopäivästä. Maksettua maneesimaksua ei palauteta.
Käyttöoikeuden maneesiin voi edelleenvuokrata (minimi 1 kk) hevosen myynnin, loukkaantumisen tai kuoleman johdosta. Lupa edelleenvuokraukseen tulee pyytää maneesiyhtiöltä ennen oikeuden siirtoa.
Maneesin käyttäjät sitoutuvat ratsastusalueiden käyttösääntöihin. Sääntöjen toistuvasta rikkomisesta seuraa ratsastusalueiden käyttökielto ilman käyttömaksun takaisinmaksuvelvoitetta.
Maneesiyhtiö varaa itsellään oikeuden sääntöjen muokkauksiin.